*

Viisaus on sosiaalista Hyvin ajateltu on jo puoliksi ymmärretty

Kaikki blogit puheenaiheesta Vanhuus

Kerjäävä suomalainen vanhus

Ystäväni pistäytyi Laakson sairaalan kahviossa. Häntä lähestyi pyörätuolilla noin 70-vuotias normaalin siististi pukeutunut mies. Mies meni ystävällisesti suoraan asiaan:

- Voitteko antaa minulle kaksi euroa?

Ystävälläni ei ollut kolikoita. Ystäväni, joka ei ole tottunut suomalaisiin kerjäläisiin, hämmentyi niin, ettei jäänyt kyselemään asian perään enempää. Kumpikin poistui taholleen.

Transage ihmiset

Kun näistä trassukupuoli asioista on kiistelty että onko useampia eri sukupuolia ja miten sukupuoli määritellään, on sanottu että se millaiseksi ihminen oman sukupuolensa kokee, olen kommentoinut asiaa että eikö muutkin ulkoiset asiat ja elämään liittyvät asiat, kuten ikääntyminen tai henkilön persoona, pitäisi voida määritellä samalla tavalla ihmisen henkilökohtaisen uskomuksen perusteella, riippumatta fyysisen todellisuuden realiteeteista. ts.

Hei, voitko auttaa?

Meillä Suomessa on yleistymässä kulttuuri, missä jokainen huolehtii vain omista asioistaan ja lähin omainen on viranomainen. Tämä tarkoittaa vaikka sitä, että jos joku tuntuu olevan eksyksissä, loukkaantunut tai meneillään on jokin riitatilanne tmv., muut ulkopuoliset kääntävät selkänsä, kävelevät pikaisesti tai kaasuttavat pikaisesti ohi. Emme sekaannu - poissa näkyvistä, poissa mielestä.

Kävin eilen iltakahdeksan jälkeen kolmen lapseni kanssa hakemassa Kauhajoen keskustaajaman toiselta puolelta osuuskaupalta "jääääätelöööö!".

Saanko elää vanhaksi?

Onko yhteiskunnan järkeä pitää vanhaa ihmistä elossa, pohtii Helsingin Sanomissa 83-vuotias Jörn Donner ja tulee siihen tulokseen, että niin kauan kuin hän on työkykyinen, hänellä on mielestään syy saada elämälleen jatkoaikaa.

Entä sitten, kun työkyky lopullisesti häviää? Sittenkö ihminen joutaa kuolla pois?

Vanhusten yksinäisyys, alkoholismi ja itsemurhat

Tämän blogin kirjoitan ilman mitään koulutuksellista asiantuntemusta näistä asioista. Kirjoitan niin kuin asiat näen kohdattuani yksinäisiä vanhuksia sekä omien henkilökohtaisten kokemuksieni kautta. Näitä mielipiteitäni ja ajatuksiani ei voi yleistää. Joillekin tekstini saattaa vaikuttaa itsestäänselvyydeltä, mutta juteltuani eri ihmisten kanssa näistä asioista, niin olen huomannut, etteivät tässä kirjoittamani asiat ole suinkaan kaikille itsestäänselvyyksiä.

Vanhuus on kultaa, vai onko?

Timantti muodostuu paineessa ja hiotaan loistoonsa. Silloin jalokivellä on eniten arvoa. Miten on ihmisen laita, saavatko pitkään ikään päässeet kokea arvokkaan vanhuuden? Nyky-Suomen vanhuspalveluista on vähennetty laitospaikkoja ja palvelut on järjestetty kotihoitona. Muutos on kunnille edullinen, koska kotihoito tulee laitosta halvemmaksi ja kustannukset ovat siirtyneet vanhusten maksettaviksi. Asiakas rahoittaa itse vuokran, lääkkeet ja saamansa palvelut. Säästyneiden varojen pitäisi näkyä kotihoidon laadun paranemisena. Vai näkyvätkö?

Aika puhkaista vallitsevan vanhuuskeskustelun kuplat

Suomen poliittinen vanhuuskeskustelu on tähän asti ollut lähinnä epätoivoista kädenvääntöä hoitajamitoituksista. Asiaan vihkiytymättömälle suurelle yleisölle vaatimus hoitajamitoitusten kirjaamisesta lakiin saattaa jopa luoda kuvan vanhusten etua ajavasta politiikasta.

Mummojen ja pappojen uudet yhteiskodit



YLE aloitti Hoivakoti-kuntoon kampanjan maanantaina 22.9.. Tässä on aloitukseni asiaan.

 

Suurin ongelma on itse rakennukset, nämä laitokset, jotka on rakennettu 60-70–luvuilla. Ne on räjäytettävä maan tasalle.

 

Niissä ei voi kukaan tervejärkinen viihtyä tai tuntea oloa kotoisaksi millään lailla. Ne ovat vastenmielisiä rakennusmateriaaleista ja värimaailmoista lähtien, jatkuen kaikkeen, mitä nämä laitokset ovat niin sisältä kuin ulkoa.

 

Kutistuva elämä

Suomalainen kansa ikääntyy. Tämän voi ottaa joko haasteena tai mahdollisuutena. On ikäpommia ja heikkenevää huoltosuhdetta ja toisaalta loppumaton voimavara hiljaista tietoa ja kansantaloutta tukevia suuria eläkkeitä. Mutta on myös vanhuutta, joka kutistuu.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä