*

Viisaus on sosiaalista Hyvin ajateltu on jo puoliksi ymmärretty

Saanko elää vanhaksi?

Onko yhteiskunnan järkeä pitää vanhaa ihmistä elossa, pohtii Helsingin Sanomissa 83-vuotias Jörn Donner ja tulee siihen tulokseen, että niin kauan kuin hän on työkykyinen, hänellä on mielestään syy saada elämälleen jatkoaikaa.

Entä sitten, kun työkyky lopullisesti häviää? Sittenkö ihminen joutaa kuolla pois?

Donnerin mielestä ei välttämättä. Jos on työpanoksensa yhteiskunnan eteen tehnyt, ikääntyneenäkin on oikeus vaatia jatkoaikansa mahdollistavaa hoitoa ja palvelua, hän sanoo mutta varoittaa kokemuksistaan viisastuneena, että iäkkään ihmisen on pysyttävä valppaana apua saadakseen, muuten lääkäreiltä saa pelkkiä ”sovinnaisia vastauksia”. Ikäihmisen hoitoon pääsystä ei aina ole takeita, sillä hoito maksaa eikä turhaa kannata kustantaa.

Donner tiivistää monen ikääntyvän kokemuksen todetessaan, että ”yhteiskunnallinen konsensus tuntuu olevan, että 60–70-vuotias on jo luisumassa kohti vääjäämätöntä loppua.” Itsekin työuraani lopettelevana ihmettelen tätä vanhenemisen aiheuttamaa suurta ongelmaamme, mistä en ainakaan minä lapsuudessani tai nuoruudessani vielä tiennyt mitään. Puhuttiinko 50-70-luvuilla iäkkäistä ihmisistä ongelmana? Kuka muistaa kuulleensa?

Muutama vuosikymmen sitten vanhoja oli joka tapauksessa huomattavasti vähemmän kuin nyt.  65-vuotiaiden odotettavissa oleva elinikä on 1960-luvulta lähtien pidentynyt noin vuodella vuosikymmentä kohti ja jatkunee edelleen vähintään samaa vauhtia. Kun vuonna 1961 Suomessa oli 65 vuotta täyttäneitä 335 000 (osuus väestöstä 7 prosenttia), niin viime vuoden lopussa jo kolminkertainen määrä eli runsas miljoona (1 123 103 henkilöä, osuus väestöstä 19 prosenttia). Tällä hetkellä joka viides suomalainen on vähintään 65-vuotias.

Pian kuulun minäkin tuohon maagisen iän ylittäneeseen harmaantuvaan joukkoon ja pääsen osaltani lisäämään kamalaa vanhuusongelmaamme. En ole vielä päättänyt päätänkö päiväni ennen aikaisesti vai yritänkö nauttia elossaolosta mahdollisimman pitkään, sillä muutama ristiriita on vielä ratkaisematta.

Samaan aikaan kun minun pitäisi raivautua nuorempien tieltä pois, minun pitäisi yhteiskunnan talouden kannalta jatkaa töissä vielä eläkeiän ylärajaan asti, jos joku huolii. Sen jälkeen eläkkeeni aiheuttamien kustannusten sekä mahdollisten sairauskulujeni vuoksi en saisi elää liian pitkään tuon maagisen rajan yli, vaikka samaan aikaan iloitsemme eliniän pidentymisestä ”merkittävänä yhteiskuntapoliittisena saavutuksena” ja tieteen parissa edelleen uurastetaan sen eteen, että kaikki eläisimme entistä pidempään.

Minun pitäisi nauttia eliniän pidentymisestä ja kuitenkin eläkkeelle päästyä hävitä tuhkaksi tuuleen, jotten olisi tuhlaamassa yhteiskunnan vähäisiä varoja vanhuuden vaivoihini. En siis ole henkilökohtaisesti näitä ristiriitaisia vaatimuksia saanut ratkaistua enkä osaa vielä päättää, merkitseekö ikääntyminen minulle hyvettä vai syntiä, mutta eiköhän tuo eläkeikä sen viimeistään osoita.

Ehkä teen donnerit ja päätän ”uida vastavirtaan ja todeta, että niin kauan kuin herään uteliaana ja ihmettelen huomista, voin sanoa päättäjille, että huolenpito minusta ja muista vanhenevista ehkä kuitenkin kannattaa,” vaikka tuskin tuota moni tosissaan uskoo.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Helsingin Sanomissa 83-vuotias Jörn Donner ja tulee siihen tulokseen, että niin kauan kuin hän on työkykyinen, hänellä on mielestään syy saada elämälleen jatkoaikaa.''

Olen Donnerin kanssa samaa mieltä. Ilman motivaatioita on turha pyöriä muiden jaloissa ruikuttamassa. Tuhat suomalaista tekee sen päätöksen vuosittain.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Työkykyinen? Tarkoittaa varmaan ennemmin toimintakykyistä kuin työkykyistä..

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Niin varmaankin tarkoittaa.

Mutta onko toimintakykyisyys sen inhimillisempi peruste elämisen oikeudelle?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kyllä kirjailija Donner puhuu nimenomaan työkyvystä. Narsistina hän luonnollisesti arvottaa muidenkin vanhusten oikeutuksen elää ainoastaan omasta perspektiivistään.

Donnerille intohimoinen työnteko taiteen eri saroilla on aina merkinnyt elämässä kaikkea. Hänelle elämä ilman luomisvoimaista työntekoa on turhaa.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius Vastaus kommenttiin #9

En tunne Donnerin ajatuksia tarkemmin (enkä tiedän hänen narsismistaankaan), kun en ole juuri tullut hänen elämäänsä niin tarkasti seuranneeksi, mutta "elämä ilman luomisvoimaista työntekoa" voi olla turhaa myös vaikkei olisi narsistikaan. Elämän mielekkyys lienee kaikille yksi merkittävä hengissä pysymisen edellytys.

Ongelmaksi vanheneminen muuttuukin viimeistään siinä vaiheessa, kun ei enää itse kykenee elämän sisältöään rakentamaan eikä itsestään huolehtimaan.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #10

Syvällisemmän tutustumisen Donneriin voi aloittaa lukemalla hänen muistelmakirjansa Mammutin , kaikki 1024 sivua.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Iiskonmäki, mitä tarkoitat tällä "sen päätöksen" ? - päättää päivänsä vaiko ruikuttaa?

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#4
Nuorilla eläkeläisillä tuntuu olevan niin köyhää, että pakosta ihmettelee mihin aktiiviajan palkkarahat ovat menneet.

Siihen lisäksi henkinen köyhyys. Jos ei kiinnosta lisäansiot voi mennä sellaiseen maahan, jossa eläkkeellä pärjää.

Eniten minua rasittaa vasemmistolainen jargoni köyhyydestä. Aina voi ryhtyä yrittäjäksi.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Donnerilla taiteilijana on yllättävän mekanistinen kuva elämästä tämän perusteella.

Vanha toimintakyvytön ihminen ei elä enää itseään vaan meitä muita varten. Hän on mittari sille miten suhtaudumme itseemme ja muihin. Jos on vuodepotilaasta kyse, käymmekö katsomassa, koskettamassa. Kuinka puhumme hänestä muille, sukulaisille, tuttaville...... miten katseemme kohtaavat.

Onko halu vältellä asiaa. Laitoksissa makaa paljon hylättyjä ihmisiä. Ihmisarvo, samanlainen kuin meillä kaikilla, hänellä on elämänvoimiin katsomatta.
Muistisairas on jo osittain rajan toisella puolella, sanoi eräs pappi....

Mitä seuraa kuoleman jälkeen, onko siellä samanlainen tyhjyys kuin oli ennen syntymäämme.
Vai käykö niin kuin pelastusarmeijalaiset kirjoittavat kuoleman yhteydessä: ”Hänet ylennettiin Kirkkauteen”

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

"Vanha toimintakyvytön ihminen ei elä enää itseään vaan meitä muita varten."

Jorma Moll esittää tuolla lauseellaan vastaan sanomattoman upeasti vanhan ihmisen merkityksen.

Paitsi että ikääntynyt on eräänlainen ihmisyyden mittari muille, vanhan ihmisen kokemus ja elämänviisaus ovat nuoremmille hyödyksi. Hyötynä pidän myös vanhojen ihmisten hitautta ja mielentyyneyttä, joista kiihkeä nuorempi polvi voisi hakea ainakin hetkittäin rauhoittavaa suhteellisuuden tajua kiireisiinsä ja huoliinsa.

Ongelma on kuitenkin siinä, että nuoruutta palvova kulttuurimme ei ota tätä voimavaraa huomioon.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Hienoa, että saamme suuret ikäluokat eläkkeelle ja sitä kautta rahastoidut työeläkevarat vilkastuttamaan kansantaloutemme vaihdantaa.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Ainakin rahaa olisi, eri asia sitten, käytetäänkö sitä siihen mihin se on tarkoitettu. Voihan olla, että sille löytyy hyödyllisempää käyttöä tai sitä säästetään tulveille sukupolville tai se lopulta hupeneekin sijoituskeinotteluun?

Esko Seppänen, HS 13.10.2013: "Kun vuosituhannen vaihteessa tel-varoista lähes kaksi kolmasosaa oli sijoitettu isänmaallisesti kotimaahan, tänään yli kaksi kolmasosaa on sijoitettu epäisänmaallisesti ulkomaille." ... "eduskunnalla on säädätetty jopa taannehtivia lakeja työeläkeyhtiöiden taseiden ehostamiseen." (http://www.hs.fi/ura/a1381549868579)

Löysin myös Timo Nybergin yhteenvedon työeläkerahastoista Kouvolan Sanomista 6.1.2016: "Vuodesta 1995 menneen vuoden kesäkuuhun rahastot ovat viisinkertaistuneet lukuun 183 miljardia euroa. Pelkästään vuoden 2014 aikana rahastot lisääntyivät 12 miljardia euroa. Tällä menolla ne suurenevat korkoa korolle -periaatteella vuoteen 2035 mennessä käsittämättömään lukuun 850 miljardia euroa Kevan laskelmien mukaan." (http://www.kouvolansanomat.fi/Mielipide---Sana-on-...)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Siinä sitten riittää Suvi_Anne Siimeksellekin kunnon siivu. Siitähän oli huolissaan Arvopaperin eläkeaamussa. Rahaa ei saa jakaa suurille ikäluokille, kun hänelle ja muille hänen ikäisilleen pitää jäädä myös.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#7
''Ainakin rahaa olisi, eri asia sitten, käytetäänkö sitä siihen mihin se on tarkoitettu.''

Se on jo käytetty. Se on valtion lainojen vakuutena. Syynä Suomen surkea talousjohtaminen vasemmiston voimin.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Aktiivisen eutanasian salliminen (julkisen sektorin yhtenä työkaluna) saa koko ajan lisää kannatusta Suomessa. Jos sen sallimisesta järjestettäisiin huomenna kansanäänestys, se tulisi voimaan ylivoimaisella äänten enemmistöllä. Tämä kertoo mielestäni ajan hengen muuttumisesta aika ikävään suuntaan. Kuten Kalle Könkkölä joskus totesi kyynisesti, aina kun eutanasiasta keskustellaan – se etenee vääjäämättä. Kaikki keskustelussa otettu kritiikki tavoittaa aniharvoja ihmisiä. Käytännössä vain niitä, jotka ovat jo kriittisiä valmiiksi.

Katson, että eutanasian hyväksyminen osaksi julkisen sektorin terveydenhuoltoa on osa (ääri)liberaalia maailmankuvaa. Siinä valinnan vapaus nähdään toteutuvan täydellisessä tyhjiössä ilman, että valinnat vaikuttavat toinen toisiinsa. Silloin täysin terveenkin vanhuksen kokema tarpeettomuus ja siitä kumpuava halu saada "viimeinen pilleri" on yksin hänen oma tahtonsa ja sitä tulee kunnioittaa. Tämä asettaa mielenkiintoiseen valoon itsemurhien ehkäisevän työn. Ihmiset jaetaan käytännössä kahteen ryhmään: niihin joita kannustetaan kuolemaan ja niihin joita halutaan estää tappamasta itseään. Kumpaan ryhmään tulee kuulumaan tulevaisuudessa vaikkapa kehitysvammaiset?

Tällä logiikalla muuttuu myös liikenneonnettomuudessa vammautuneen kuntoutus aika kyseenalaiseksi. Jos kävelykykynsä menettänyt haluaa kuolla, tätä on yleensä kannustettu jatkamaan elämäänsä, pääsemään asian yli. Muuttuuko tämäkin jos täysin terveet vanhukset saavat halutessaan "viimeisen pillerin"? Tällaisen (ääri)liberaalin yhteiskunnan ongelma on arvorelativismi. Se on käytännössä vain nättiin vaatteisiiin puettua nihilismiä. Keskustelua yhteiskunnan arvomaailman muutoksesta ei tarvitse käydä, kun voidaan piiloutua aina vain valinnan vapauden (kunhan ei vahingoita muita, eikä estä muita valitsemasta) taakse. Jos yhä useampi vanhus valitsee eutanasian riippumatta fyysisestä ja henkisestä terveydestään, se nähdään ainoastaan valinnan vapauden toteutumisena – ei missään tapauksessa arvojen muutoksena. Mitä muuta tuo on kuin nihilismiä?

Tuon "edistyksen" kritiikkiä kuullaan vielä jonkin verran lääkärien suunnalta. Heistä monet eivät haluaisi ryhtyä itse pyöveleiksi. Heistä moni myös on miettinyt tätä asiaa hituse pidemmälle, ymmärtäen sen ettei "oma valinta" todellisuudessa toteudu noin absoluuttisesti kuin ihmiset haluavat kuvitella. Se ei tapahdu tyhjiössä käytännössä juuri koskaan, vaan aina suhteessa muihin ihmisiin. Muiden ihmisten valinnat vaikuttavat ja vanhuksen haluun elää ennen kaikkea vaikuttaa se miten ympäröivä yhteiskunta tähän suhtautuu. Jos hyväksymme sen, että "viimeistä pilleriä" haluavalle vanhukselle sellainen tarjotaan, ei se kerro niinkään vanhuksesta vaan se kertoo jotain meistä. Se kertoo meistä jotain hyvin surullista ja ikävää.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Silmiä avaava näkökulma, mutta menet melko pitkälle ennustaessasi, että täysin terveetkin vanhukset alkaisivat kuoleman pillereitä vaatia tai että eutanasiaa alettaisiin käyttää myös vammaisiin.

Aktiivisen eutanasian kannattajat lähtevät siitä, että eutanasia on tarkoitettu sairaille, joilla ei ole enää parantumisen mahdollisuuksia. Esim. HS-raati http://www.hs.fi/kulttuuri/a1305571001830

Olen täysin samaa mieltä siitä, että sairaan vanhuksen omakaan tahto saada armokuolema ei välttämättä ole tae inhimillisestä oikeudenmukaisuudesta. Armokuoleman mahdollisuuden tarjoaminen ratkaisuna yhteiskunnan ja kulttuurin ongelmiin toden totta kertoo meistä jotain.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Itse saatan hyväksyä eutanasian joissain harvinaisissa tilanteissa, etenkin jos kyse on tosiaan fyysistä kipua aiheuttava sairaus. Tämäkään ei toki ole ongelmatonta. Kun yksi saa oikeuden eutanasiaan, sitä alkaa vaatia "oikeutena" monet muutkin. Silloin mennään kohti kaltevaa pintaa, kuten nyt jo näyttää käyneen.

En nyt muista kuka moraalifilosofi tästä joskus huomautti, muttä hän joka tapauksessa muistutti kivun olevan varsin universaali asia. Käsitys siitä on muuttunut siis hyvin vähän vaikkapa keskiajalta nykypäivään. Sen sijaan kärsimys on paljon vahvemmin kulttuurinen konstruktio. Nyt länsimaissa tuo universaali kipu ja huomattavasti abstraktimpi "kärsimys" ovat sekoittumassa. Siksi Belgiassa viime vuonna eutanasia myönnettiin masennusta kärsineelle 24-vuotiaalle naiselle. Tänä vuonna kohua herätti, kun Hollanti myönsi eutanasian 20-vuotiaalle naiselle tämän traumojen takia. Tästä huolimatta kaltevasta pinnasta puhutaan yhä jonain argumentaatiovirheenä jota ei koskaan oikeasti tapahdu. Arvokeskusteluakin on liian harva valmis käymään, kun se on ikään kuin ulkoistettu Päivi Räsäselle ja muille uskovaisille. Itse en kuulu mihinkään uskontokuntaan, mutta en siitäkään huolimatta ymmärrä tuollaista haluttomuutta lähteä arvokeskusteluun kun kyse on niinkin tärkeästä asiasta kuin ihmisen elämästä ja kuolemasta.

Ehkä kyyninen ennusteeni perustuu omiin kokemuksiini vanhusten parissa. Heissä on monia, jotka kokevat ihan aidosti olevansa "taakka", kun eivät voi enää asua kotona ja huolehtia itse itsestään. Vaikka terveys ei olisi täysin romahtanut, muisti pätkii ja jalat eivät ehkä toimi, mikä tuntuu haittaavan erityisesti suomalaisia. Ehkä meillä on niin vahva itse pärjäämisen kulttuuri, että moni tämän takia moni vanhus alkaa tuntea olonsa tarpeettomaksi. Yhteiskunta toimii mielestäni väärin jos tuota tarpeettomuuden tunteeseen tartutaan tuomalla julkiselle sektorille aktiivinen eutanasia. Sen sijaan vanhuksille pitäisi kertoa, että he ovat meille tärkeitä. He kiinnittävät meidät menneeseen jota ilman meitä nuorempia sukupolviakaan ei olisi. Vanhuksilla on monia tarinoita kerrottavana, muistoja jaettavana. Näin on varmasti ennenkin vanhuksille kerrottu ja niin tulisi tehdä vastakin. Tämän periaatteen kanssa alati lisääntyvä eutanasiamyönteisyys on mielestäni ristiriidassa.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius Vastaus kommenttiin #14

Kuulostaa niin uskomattomalta, että etsin aiheesta uutisia. Totta tämä tosiaan on. Ihan arkipäiväistä touhua jo niissä maissa, joissa eutanasia on sallittu.

"Hollannin entinen terveysministeri Els Borst on jopa ehdottanut itsemurhapillerien jakamista “elämäänsä kyllästyneille vanhuksille” NRC Handelsblad -lehden haastattelussa."

"Vuonna 2008 Oregonissa Barbara Wagner ja Randy Stroup saivat hyytävän kirjeen: vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta hoidoista Barbaran keuhkosyöpään ja Randyn eturauhassyöpään - mutta tarjoutui maksamaan avustetun itsemurhan."

"Suomessa jopa 75 prosenttia kannattaa eutanasiaa, vaikka se on edelleen rikos."

Lähde: Yle, Sanna Ukkola 16.5.2016 http://yle.fi/uutiset/sanna_ukkola_laakkeeksi_kuol...

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Voisi ajatella asiaa käsitteen "yhteisöllisyys" kautta. Eli että vanhukset olisivat jälkikasvunsa parissa vuorovaikutuksessa. Näinhän ei ole, vaan tapaillaan korkeintaan juhlapyhinä tai muissa sukujuhlissa. Toisaalta onnellisuusprofessori totesi, että yhteisöllisyyden korostaminen ei ole oikein perusteltua siksi, että inhoamme velvollisuuksia ja rajoitteita, haluamme mennä ja tulla oman pään mukaan. Joita velvollisuuksia välttämättä yhteisöllisyydestä iäkkäiden sukulaisten kanssa syntyisi. Joku sanoi, että suomalaisilla on "etäkohtelias" kulttuuri, ettei toisten asioihin hevin puututa. Siksipä saanemme lukea jatkossakin juttuja, kuinka edesmennyt on ollut kuolleena huoneistossaan pitkään kenenkään huomaamatta.

Ainakin työnantajat varsinkin näinä aikoina ajattelevat henkilöstöstään täysin mekanistisesti. Työpaikka ei ole sosiaalitoimisto, ja ns. kuivuneet oksat leikataan pois. Jo 50 vuotta täyttäminen oli juttu joka olisi kannattanut jättää tekemättä.

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Niinpä, onhan se totta, että tiiviissä yhteiselämässä velvollisuudet ja kontrolli tuntuvat ikäviltä, mutta niiden vastapainoksi saamme seuraa ja turvaa - jos yhteisö toimii hyvin. Liian harvoin toimii mitenkään. Harmillisen paljon suomalaisissa perheissä on tuota "etäkohteliaisuutta", jopa vihaksi asti.

Suomalainen kasvatuskulttuurikin on etäinen, mikä osaltaan antaa myös lapsille yksinpärjäämisen mallia. Läheisin esimerkki minulle on isäni, joka oli syntynyt -24 ja pahoitteli vanhetessaan eniten sitä, että hän tarvitsi toisten apua.

Juhani Nurminen

Se, että meillä on myös vähemmän toimintakykyisiä eläkeläisiä merkitsee väistämättä sitä, että meillä on tarvetta myös noiden huonokuntoisten eläkeläisten hoitajille. Onko se niin, että keskimäärin kolme vanhusta tuo yhden työpaikan nuorelle? Vai miten suhde menee?

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Hyvä pointti :) Tässähän onkin hyvä syy alkaa vähitellen arvostaa ikääntyneitä.

Toimituksen poiminnat